MUUTOS YLEISKOULUTUKSEN PEUHUVARTTIIN
Kenttäkouluttajat ovat yhdessä tehneet päätöksen,
että yleiskoulutuksen yhteydessä ollut peuhuvartti siirretään
koulutuksen loppuun. Samalla olemme myös päätyneet siihen tulokseen,
että peuhuvartin tulisi kuulua osana yleiskoulutukseen. Joten tästä
lähtien peuhuvartilla on kenttäkouluttajat mukana aktiivisesti
ohjaamassa omistajia ja heidän koiriaan, jotta peuhuvartista
saisimme jokaiselle mahdollisimman mukavan hetken!
Huom! Peuhuvarttiin osallistuminen on
VAPAAEHTOISTA. Voit myös poistua ryhmästä silloin, kun se sinun
koirallesi tuntuu sopivavalta hetkeltä.
Peuhuvartti
- Yleiskoulutuksen jälkeen keräännytään yhteen isoon ryhmään,
jossa kenttäkouluttajat vetävät pari yhteistä sosiaaliharjoitusta
- Kouluttajien ohjeiden mukaan päästetään koirat vapaiksi
HUOM!
● koiria EI saa päästää vapaaksi ja antaa niiden rynnätä
hallitsemattomasti muiden koirien luokse
● ensin kontakti, sitten koira vapaaksi, koira edelleen
kontaktissa liikutaan ryhmästä poispäin
● Kouluttajat antavat käskyn, jolloin kaikille koirille annetaan
vapaakäsky, suurin piirtein yhtä aikaa